Miltä maailma yhden ihmisen silmin näyttäisi, jos kiertotalous olisi oikeasti kiertotalous?

Tein taannoin ison inventaarion kotona. Myin erilaisilla kirpputoreilla vaatteita ja huonekaluja ehkä noin 500 eurolla. Keveni henkinen puoli, ja vaatekaappiin tuli tilaa mielettömästi.

Kun menin ensimmäistä kertaa kirpputorille töihin, päätin myydä omat vaatteeni ihan minimiin – jotta voisin päivän päätteeksi ostaa uudet vaatteet, käyttää kerran tai pari ja myydä taas pois. Näin varastoa ei kerry ja oma vaatekaappi elää koko ajan. Tuntui, että se on minun tapani tehdä kiertotaloutta todeksi.

Jos kiertotalous toimisi näin laajemmin, maailma näyttäisi aika erilaiselta. Vaatteet ja tavarat kiertäisivät nopeasti. Niille löytyisi aina uusi käyttö. Ihmiset ostaisivat vain tarpeeseen, ja päästettäisiin eteenpäin ilman sen kummempaa omistamisen pakkoa.

Jokainen tuntee tarinan ilmaisrekiltä löydetystä vaatteesta, joka oikealla huollolla sai kuin uuden elämän. Mutta on myös se toinen tuttu tarina:

Ne enon serkun lapsen collarihousut, jotka tuodaan kirpputorille toivoen että joku ostaisi ne – tai vähän sarkastisesti, koska nyt kerrankin saatiin halpa pöytä ja täytyyhän se täyttää, vaikka rikkinäisillä tai likaisilla vaatteilla.

Jos järjellä miettii – kun myy vaatteita 0,5–1 € kappalehintaan, siitä ei juuri kahvirahoja saa. Usein sitä miettii jälkikäteen, että olisiko sen vaivan voinut käyttää vielä paremmin – vaikka lahjoittamalla suoraan jollekulle, joka oikeasti tarvitsee.

Nämä ajatukset pyörivät mielessä, kun pakkasin omia tavaroita myyntiin. Tajusin, että en voi muuttaa muiden tapoja, mutta voin muuttaa omaani. Voin kertoa rehellisesti, jos vaatteessa on tahra jota ei saanut pois. Kertoa eläintaloudesta, kulumasta, tai muusta mikä voi kiinnostaa ostajaa.

Ehkä siitä se hyvä kirpputorikulttuuri lähtee. Että myyjä ajattelee ostajaa vähän niin kuin kaverina.

Kirpputorikulttuuri on ihan parasta. Kun lukee Amazonin tai muiden jättien työoloista, tuntuu pieneltä ja hyvältä olla täällä. 🩷​